Tuesday, April 24, 2007

Viimeisen viikon ohjelmaa


Vajaa viikko siis enään Helsinkin GP kisaan ja kuntoa olisi tarkoitus vielä hitusen parantaa.

Tämä vaatii vielä hiukan hikoilua ja matalia kaloreita mutta tässä vaiheessa mikään ei oikeastaan tunnu yhtään miltään. Olenkin sanonut, että jos tätä veisi vielä pidemmälle, niin kesäkuussa voisi elää jo ihan hyvin koivunlehtiä syömällä. Eli kroppa tottuu vähitellen siihen mitä sille annetaan ja sillä on tultava toimeen.

Tämän viikon ohjelmassa on normaalia treeniä aina tuonne keskiviikkoon saakka ja sit torstaina ehkä pientä puristelua. Treenaan koko kropan läpi ja teen vielä parit aerobiset..

Perjantai aamuna lähdetään sitten kohti Helsinkiä ja iltapäivä menee messuosastoa rakentaessa.

Tulemme messuille esittelemään uutta superhienoa Body Action -kesämallistoa ja samalla myös tietenkin tuttuja Gasp ja Better Bodies -tekstiilejä. Kaikki kesävermeitä tarvitsevat, nyt kannattaa tulla ihan oikeesti tekemään hyviä löytöjä. Osastomme on heti kultsan ala aulassa ja sieltä löytää myös minun lauantaina päivällä.

Näin pitkä kolmenkymmenen viikon rypistys alkaa olla loppusuoralla mutta diettiä tavallaan joutuu vähän jatkamaan, kun on muutama sovittu juttu tuolla ulkomailla. Mutta se mennee vanhalla rutiinilla..

Eipä tässä muuta kun lauantaihin;)

-Ari-

Monday, April 23, 2007

Back In Business...


Joup, kotiin on palattu turskalandiasta ja tuliaisina ihan h...vetin pieni pytty mutta komia;)

Neljäs sija(kaan) ei hirveitä tunnelmia nostanut mutta kokonaisuutena kunto parani tuossa parin viikon aikana selkeästi ja jos tällä vauhdilla parannetaan, Helsingissä ollaan vaikka ties missä.

Sanotaan näin, että tuon Ruotsin kisan jälkeen ne viimeisetkin paineet menestymisestä katosivat ja päätin, että tämä loppu mennään niin hyvin kuin osataan mutta mitään sijoituksia tai muuta en edes odota. Norjan kisa osoitti mielestäni hyvällä tavalla sen, että näissä geimeissä voi tapahtua ihan mitä vaan, ja tuomarit suuressa viisaudessaan tekevät lopulta ne päätökset, joihin jokaisen on tyytyminen. Toivottavasti Suomessa meidän omat tuomarit tekevät viisaita..ja yhtä sinivalkoisia päätöksiä, kuin mitä svenskit ja norskit tekivät omalla kotikentällään.
Kisamatka oli todella mukava ja meillä oli hyvä henki porukassa koko ajan. Valkosen Tapsa hoiti joukkueen johtajana kaikki oikein loistavasti ja kokonaisuutena kisajärjestelyt olivat hyvä. Ainut mitä jäi kaipaamaan, oli pumppihuoneen painot, joilla olisi voinut vähän turvottaa pieniä lihaksiaan ennen lauteille nousua. No anyway, sama tilanne kaikille.

Meidän "pienemmät miehet" Mika ja Jarkko hoisivat homman todella tyylillä kotiin ja molemmille vielä supersuuret onnittelut täältä. Vaikka en itse mikään tuomari olekaan, sainoin jo punnituksen jälkeen Jarkolle, että tämä on nyt sinun heiniä...ja niinhän se olikin. Jarkko oli tiivistynyt vielä todella paljon Ruotsin kisasta ja kunto oli todella yksi kivisimmistä mitä olen koskaan Suomessa nähnyt!!! Varmasti koko kisan viimeistellyin kilpailia kaikilta osa-alueilta!!

Enään vajaa viikko Helsingin GP:hen ja sen jälkeen tämä urakka alkaa olla pulkassa. Vaikka dieetti on ollut pitkä ja aika ajoin hyvin rankka, olen oppinut taas paljon sekä dieetistä, että treenaamisesta. Sanokoon kuka mitä tahansa, mutta mielestäni olen saanut huomattavasti paikattua noita huonoja osa-alueita, kuten selkää ja rintaa. Tästä suuri kiitos kuuluu treenikaverilleni Pekalle, joka on jaksanut koko dieetin ajan katsoa, että liikkeet menee niin kuin pitää ja että lihas liikkuu oikein. Toinen asia mikä on vaikuttanut treeneissä positiivisesti on tervehtynyt olkapää(olkapäät). Nyt pystyn treenaamaan lähes normaalisti ja saan myös sen "oikean" tunteen selkään, kun olkanivel toimii ja liikkuu normaalisti.

Kaikille niille, jotka netin keskustelupalstoilla rääkyvät jostain minun treeniohjelmasta ja tekevät sen perusteella arvioita siitä, miksi en kehity, voin kertoa, että teen lähes joka viikko kovia maasta-tai polvistavetoja, kulmasoutua, t-tankosoutua, alataljaa, käsipainosoutuja. Uskallan myös väittää, että tästä maasta ei löydy montaa kaveria jotka pystyy treenaamaan samalla intensiteetillä minun kanssa!

Kaikille kuitenkin kovia treenejä ja mukavaa kevättä ja kesää!

Kultsalla nähdään jo tulevana viikonloppuna!

-Ari-

Wednesday, April 11, 2007

1. kisa

No niin, ensimmäinen kisa käyty ja menestys ei siinä päätä liiemmin huimannut.
Kunto oli ajankohtaan nähden mielestäni hyvä ja tuolla kunnolla olisin odottanut sijoituksen(kin) olevan ainakin muutaman sijan korkeampi....

No, tästä on hyvä lähteä parantamaan ja uskon, että olen parin viikon kuluttua Norjassa taas paremmassa iskussa.

Koko dieetti on kuitenkin mennyt varsin hyvin ja OMASTA MIELESTÄNI olen saanut korjattua noita huonoja lihasryhmiä paremmiksi. Kehonrakennus on kuitenkin laji, jossa niin monet pienet osatekijät vaikuttavat lopputulokseen.

Myönnän, että olin hieman yllättynyt ja pettynytkin kilpailun jälkeen mutta tämä kuuluu pelin luonteeseen ja se täytyy hyväksyä.

Tällaisissa tilanteissa kritiikkiä tulee ja se on pystyttävä käsittelemään ja monista pienistä asioista on vaan otettava opiksi. Tosin aina vähän ihmetyttää nämä tietyt arvostelijat, joilla ei olisi pienintäkään asiaa kommetoida yhtään mitään...ainakaan oman kisakuntonsa perusteella.

Kisamatka meni todella mukavasti vaikka pitkäperjantain olikin himan "pitkäperjantai".. ja torstai sananmukaisesti kiirastorstai;)

Meillä oli tosi hauskaa Hinkkasen Jarkon kanssa ja Jarkko jaksoi vielä lavallakin kannustaa kaveria...puhisten aina välillä "paina perkele, sinulla on koko porukan isoimmat lihat";) Harva suomalainen kilpailija tsemppaa toista niin paljon kun on varmasti omassakin olemissessa oma hommansa.
Kiitos Jarkko mukavasta kisamatkasta ja Osloon lähdetään paahtamaan taas uudella tsempillä!

Laitan tänne blogiin parhaita kisamatkakuvia heti kun ennätän!

-Ari-

Sunday, April 1, 2007

Tyhjennyspäivän juhlaa...


Tänään aloitin tyhjennyksen ensiviikon Ruotsin kisaa varten ja hiilareita ei juurikaan nautita.
Olo on kuitenkin "lähes" normaali ja salillakin tuli vielä pientä pumpin poikasta;)

Päivän ehdoton kohokohta oli se kuin kaverini tuli käymään uudella Corvetella.
Pääsin testaamaan tätä yli 400 hevosvoimaista petoa ja voin kertoa, että tunne oli varsin miellyttävä. Eipä siinä juuri matalat hiilarit vaivanneet mieltä kun paineltiin muutama tunti mutkaisia sawon teitä..
Kokemuksena Z06:nen on äärimmäisen vakaa ajettava ja varsinkin mutkissa se nielee tietä formulan lailla. Takapuolen alla tuo valtava teho tuntui alussa varsin epänormaalille mutta sitten tunnin ajon jälkeen siihen tottui, samoin kuin manuaalivaihteisiin.

Huippu hieno kokemus ja paras tyhjennyspäivä tähän saakka. Kiitokset vaan Antti!!!
Tästä jatketaan vielä muutama päivä kohti Ruotsia ja sitten ollaan enemmän tietoisia miehen kunnosta..

Thats all folks!
-A-